Uskaltauduin tulemaan tänne pitkästä aikaa. Mun motivaatio on ollut toukokuusta lähtien laihduttamisen suhteen ihan nollassa. Toukokuussa kesken lupaavasti alkaneen superdieetin jälkeen koin elämässäni tragedian ja menetin parhaan ystäväni Johannan liikenneonnettomuudessa. Sen jälkeen ei kiinnostanut pitään aikaa juuri mikään.
Ensimmäistä kertaa vuosiin mulla ei ole ollut pienintäkään motivaatiota edes yhden kilon pudottamiseen. Jos illalla teen päätöksen muutoksesta, niin seuraavana päivänä koulun jälkeen olen matkalla Heselle tai Mäkkärille. Näen joka päivä peilistä ihmisen, joka ällöttää mua paksuine reisineen, käsivarsineen ja jolla on iso, pallomainen maha. Silti tuntuu, että tällä hetkellä en vaan yksinkertaisesti jaksa. Koulu ja työt tuntuvat tällä hetkellä tosi stressaavalta yhdistelmältä ja en jaksaisi vapaa-ajalla tehdä mitään muuta kuin katsoa telkkaria/olla koneella, nukkua ja syödä. Nälkä on koko ajan ja eilen sain jo vähän isomman morkkiksen, kun olin juuri syönyt Hesessä mega-aterian ja aika pian kotiin päästyäni tuntui, että on taas nälkä. Järkyttävää.
Kävin juuri terveystarkastuksessa ja kaikki muu on ok paitsi paino. Puhuin näistä samoista asioista terkkarin kanssa ja hänen mielestään silloin ei kannata laihduttaa, kun se tuntuu liian raskaalta ja ajaa vain aggressiivisempaan syömiskäyttäytymiseen. Puhuttiin, josko vuodenvaihteessa yrittäisin kerätä motivaatiota ja alkaisin vaikka käymään hänen vastaanotollaan säännöllisesti punnituksessa ja puhumassa tunnoistani. Se tuntuu tällä hetkellä ihan hyvältä idealta. Kyseessä on nuorehko (ei varmaan minusta ihan hirveän monta vuotta vanhempi) ja tuntui, että häntä oikeasti kiinnosti, että pääsisin terveempään painoon. Silloin painoa oli 103 kiloa. Ihmettelen kyllä, ettei sitä ole enempää, kun en tosiaan oikeestaan toukokuun jälkeen ole kiinnittänyt siihen juuri mitään huomiota vaan vetänyt puhtaalla roskaruoka-ravintolaruoka-satunnainen kotiruoka-linjalla.
Liikunta on nyt pieni ongelma myöskin. Sain silloin reilu vuosi sitten Vietnamissa ekan niveltulehduksen polviin ja nyt viimeisimmän kerran uusittuaan se ei ole jättänyt mua kokonaan rauhaan, mikä todennäköisesti johtuu ylipainostani. Se ei silti auta liikkumaan lähtiessä yhtään, että koko ajan sattuu! Lisäksi selkälihakset ovat niin paskassa kunnossa, että en pysty kävelemään esim. töihin (vähän yli 3 km) ilman, että alaselkään tulee polttava kipu ja on pakko välillä vääntäytyä kaksinkerroin. Lisäksi juostessa alkaa nilkkoja ja pohkeita särkeä niin, että tuntuu kuin niihin olisi asennettu lyijypainot. Uinnista tykkään kovasti ja mulla onkin sinne olemassa se 20 kerran ranneke, mutta ongelmana on sinne hallille pääseminen. Mulla ei ole tällä hetkellä toimivaa fillaria täällä Porissa (ensi viikolla saan viimein omani Turusta tänne ja mikäli ei kovin liukasta ole, voin sentään sillä liikkua), bussit kulkee sinne mun luolta huonosti ja käveleminen ei tunnu vaihtoehdolta em. syiden takia. Pitäisi alkaa kyllä tuota pyörä -ja bussimahdollisuutta miettimään, koska pakko tässä on pian jotain tapahtua ja en voi käyttää enää mitään tekosyitä. Muuten kipuilut pahenevat entisestään, kun painoa tulee lisää ja lisää. Aika hälyttävää musta sekin, että jos on viikonloppuna aikainen aamuvuoro töissä ja bussit ei kulje, niin menen sinne taksilla. Tämä taas ei oikein sovi taloudelliseen tilanteeseeni ja se aiheuttaa stressiä.
Ei siis mitenkään hyvin mene tällä saralla, mutta tuntuipa hyvältä avautua! En ole näin rehellisesti tätä myöntänyt viime aikoina edes itselleni. Kirjoitin tämän tekstin, jos tämä olisi jonkun uuden alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti