tiistai 17. joulukuuta 2013

Lady Line

Avautumispostauksessani kirjoitin ongelmistani kävelemisen suhteen. Ne vaivat ei ainakaan parane voivottelemalla ja siksi päätin, että asialle on ihan oikeasti tehtävä jotain.

Koulussa jaettiin kolmen kerran tutustumispasseja Lady Linelle. Innostuin heti, koska tiedän paikan olevan siedettävän matkan päässä kodistani katsoen ja olen käynyt siellä joskus vuosia sitten tutustumassa kaverin siivellä. Kävin sitten samoin tein Lady Linen nettisivuilla tutustumassa, että millaisia paketteja siellä olisi tarjolla opiskelijoille. Pettymys oli suuri, kun ensin törmäsin 100 euron liittymismaksuun. Itse liikuntapaketti ei olisi ollut pahan hintainen, 60 euroa kuussa. Homma tyssäsi kuitenkin tuohon aloitusmaksuun.


Eilen onni potkaisi. Olin kuponkia vastaanottaessa jättänyt yhteystietoni ja sain tekstiviestin Lady Linelta. Siinä tarjottiin pakettia, jota en voinut ohittaa. Opiskelija sai aloitusmaksun ilmaiseksi, joulukuun treenit kaupan päälle ja sopparin välillä 1.1.-31.5. hintaan 49 euroa kuukaudessa. Kiljahdin ilosta! Tuohan on minulle ihan täydellinen paketti! Kivaa on vielä se, että se loppuu toukokuun loppuun, eikä tarvitse heti sitoutua kahdeksi vuodeksi.

Niinpä kävin sitten tänään tekemässä sopparin. Nyt siellä odottavat rakastamani Pump, Combat ja Zumba! Sali on rakennettu vanhaan elokuvateatteriin ja se on jo tilana vaikuttava. Firman puolesta saa suihkussa shampoot ja hoitoaineet. Infrapunasaunakin löytyy. Henkilökunta oli todella iloista ja mukavaa, ja otti minut tosi hyvin vastaan.

Combatiin en vielä uskaltaudu, kun se käy niin paljon jalkojen päälle ja en usko jaksavani koko tuntia. Aloitan pyörää polkemalla, salitreenillä ja pumpilla. Kun kiloja tippuu, alkaa liikkuminenkin muuttua mukavammaksi ja todennäköisesti jalatkin kantavat paremmin.

Olen nyt tosi iloinen tästä. Multa jäi nyt nuo kupongit käyttämättä, joten äidin kanssa joululomalla voidaan käydä ainakin tuo kolme kertaa. :) Koitan nyt olla ottamatta tästäkään mitään stressiä ja olla vetämättä överiksi, jolloin kiinnostus laskee pian kuin lehmän häntä. Kokemusta on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti